Riippuvuuksista vapauteen

Petteri Nevavuori

 

Kuuntele klikkaamalla:

 

Hampun polttelu ja pohdiskelu johtivat siihen, että mieleni oli hajoamispisteessä. Pelästyin, että menetän järkeni ja olen kohta sairaalakunnossa. Siinä tilanteessa en enää keksinyt muuta kuin ristiä kädet ja sanoa: ”Jos sä, Jeesus, olet olemassa, niin nyt Petteri Nevavuoripelastat tän pään.” Ja hän todellakin pelasti.

Olen lähtöisin perinteisestä suomalaisesta ydinperheestä. Isäni alkoholisoitui, minkä seurauksena äitini päätti pakata tavarat, ottaa kaksi lastaan mukaansa ja lähteä aloittamaan uutta elämää. Vanhempien eron ja äidin uudelleenavioitumisen johdosta muutimme lapsuudessani ja nuoruudessani usein. Muuttojen takia minulta puuttuivat ystävyyssuhteet, ja se vaikutti osaltaan syrjäytyneisiin teinivuosiini. Juutuin tietokoneelle, koska se antoi mahdollisuuden paeta todellisuutta pelien ja sarjojen pariin. Rippikouluikäisenä asiat muuttuivat hetkellisesti, kun olin mukana isostoiminnassa ja sain ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa jakaa asioitani. Mutta pelaaminen ja sarjat täyttivät edelleen suurimman osan elämääni.

Tie epätoivoon

Alkoholin kanssa pääsin kosketuksiin 17-kesäisenä, sen jälkeen viikonloppujuomisesta muodostui tapa. Ei myöskään kestänyt pitkään, kun kokeilin kannabista ensimmäistä kertaa. Armeija-aikana viikonloppuisin kännääminen oli normaalia. Kun juominen alkoi maistua puulta, polttelin hamppua. Armeijan jälkeen muutin Turkuun, sain kämpän, töitä ja opiskelupaikan. Opinnot lähtivät hyvin käyntiin, mutta merkityksettömyyden tunne ja elämän sisällön puute alkoivat nousta pintaan. Juominen loppui kuin seinään, sillä sen typeryys ja turhuus alkoivat painaa vaakakupissa enemmän kuin tutut kasvot ja jutut. Sen sijaan aloin päivittäin polttaa kannabista. Samalla väheni koulun penkillä istuminen viikko viikolta. Tätä kesti nelisen kuukautta, jonka aikana masennuin täysin ja vajosin syvälle pääni kanssa. Janosin totuutta ja tarkoitusta, mutta mitä enemmän etsin ja näin vaivaa, sitä enemmän kaikki hajosi ja sitä voimakkaammaksi merkityksettömyyden tunne yltyi.

Viimeinen mahdollisuus - Jeesus

Maaliskuussa 2011 tuli taitekohta. Polttelu ja pohdiskelu johtivat siihen, että mieleni oli hajoamispisteessä. Kun havahduin tilanteeseen, jossa järkeni oli toden teolla lähtemässä, pelästyin. Tajusin, etten itse kykene enää auttamaan itseäni. Ennen pitkää olisin sairaalakunnossa. Siinä tilanteessa en keksinyt enää muuta kuin ristiä käteni ja sanoa: ”Jos sä, Jeesus, olet olemassa, niin nyt pelastat tämän pään.” Ja hän todellakin pelasti. Olinhan nuoruuteni aikana kuullut Jeesuksesta sekä leireillä että monilta läheisiltäni.

Uskoontuloni jälkeen oli selvää, että vaikka olin saanut apua, oli minun löydettävä seurakunta. Kävin erään seurakunnan nuortenilloissa. Se tuntui hyvältä, päätin jäädä sinne ja tutustua ihmisiin. Parin vuoden aikana olen saanut ympärilleni monia ihmisiä, joita voin sanoa jopa rakkaiksi. Olen päässyt irti tupakoinnista, hampunpolttelusta ja aikuisviihteen massiivikulutuksesta.

Olen alkanut kasvaa kohti todellista minuutta. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että isättömästä lapsuudesta ja erosta seuranneista muutoista johtuva katkeruus etenkin biologista isääni kohtaan on muuttunut anteeksiannoksi ja olen saanut kokea ensimmäistä kertaa elämässäni todellista rakkautta.

Nyt on hyvä jatkaa insinööriopintoja sekä nauttia musiikista ja ennen kaikkea uudesta elämästä.